Kaarlon kierroksen varrella näkee monipuolista luontoa – Karsikkaalla sijaitsevalla polulla voi tehdä havaintoja läpi vuoden
Vuoden nuori yrittäjä Jere Aakko ei voisi kuvitella itseään muuhun työhön kuin metsäkoneen puikkoihin
Edith Saastamoinen-Torvi loi korubrändin, jonka suosio on kasvanut vauhdilla — Käsityönä syntyvien korujen teema tulee luonnosta
Marjarahoilla etelän lämpöön — Sanna Sarkkinen korostaa lapsuuden muistijälkien merkitystä luontosuhteessa: ”Ottakaa lapset mukaan metsäreissuille”
Metsän siimekseen Karsikkaalle kohoaa melodinen taideteos — Haapaveden tuulikellopuisto on Anna Penttilän ikuisuusprojekti
Paakkilan puutarhan rooli on muuttumassa – kaupunki ja seurakunta ottavat enemmän vastuuta, katso video ja 30 kuvaa vuosien varrelta
Hanna Pirnes aloitti yrittäjäuransa traktorin ratissa — Kukkakauppiaaksi hän päätyi harrastuksen kautta
Muualta Hillasta: Pullisteleva Pekka-Miguel ja sosiaalinen Paavo-Roberto ovat saaneet Hanna Niemen tutustumaan myös toukkiin ja sirkkoihin: ”Mutta torakoita tähän taloon ei tule”
Muualta Hillasta: ”Hän oli ihana nuori, mutta vedettyään 24 tölkkiä olutta, hänestä tuli hirviö” – Kun päihteet nielaisevat koko elämän, läheisenkin elämä musertuu
Kaihin kypsymistä ei tarvitse jäädä odottamaan – Pasi meni kaihileikkaukseen silloin kun itselle parhaiten sopi