Paikallisuutiset

Haapavesi-lehden uudelleenjulkaisu: Annika Tuomaala on yllättänyt ettei armeijassa puhuta sodasta

Kolmen kuukauden armeijassa olon jälkeenAnnika Tuomaala, 19, on yhä yllättynyt siitä, kuinka armeijassa ei puhuta sodasta sen oikealla nimellä.

– Vaikka olemme siellä harjoittelemassa sotaa varten, kuulemme sitä sanaa todella harvoin. Se oli itselleni iso yllätys, sillä luulin, että meitä valistettaisiin kunnolla sotatoimista, mutta se onkin kaikkea muuta kuin sitä.

Annika ei osaa sanoa mistä toimintatapa johtuu – ehkä mahdollisesta pelon herättämisen välttelystä.

– Sanan sota sijasta käytetään paljon sanoja rintama, tosi tilanne, lähtö, ja puhumme vihollisista.

Puolustusvoimat ovat uudistamassa varusmieskoulutuksia Koulutus 2020 -ohjelmalla. Näiden teknologisten uudistusten puolella Annika ei ole.

– Mielestäni metsä ja teknologia eivät ylipäätään sovi yhteen. Silloin kun mennään metsään, myös ollaan metsässä. Jos sota tulee, emmehän mekään lähde sinne simulaattorin kautta.

Annika onkin sitä mieltä, että armeijassa saa ja pitääkin olla hieman huonommat välineet, jotta kaikki oppivat pärjäämään sillä, mitä heille annetaan.

– Olen kuitenkin kerran käyttänyt ase-simulaattoria, joka oli tosi hyvä. Sen avulla pystyi tasoittamaan hengityksen ja näkemään kunnolla piipun asennon.

Annika astui Kainuun prikaatiin tammikuussa, eikä ole katunut päivääkään.

– Armeija on lähtenyt todella hyvin käyntiin, ihan parasta hommaa! Ensimmäiset kahdeksan viikkoa olivat melko tarkkoja ja meiltä vaadittiin paljon. Nyt kun P-kausi on ohi, on paljon rennompaa. Saadaan mennä miten tykätään ja vapaa-aikaakin on enemmän.

Mitään helppoa armeija ei kuitenkaan ole. Annikan haastavimmat mutta samalla parhaimmat hetket kiteytyvätkin samojen kokemusten äärelle.

– Ehkä kaikkein haastavimpia hetkiä ovat ne, kun teemme jotain oikeasti rankkaa ja täytyy psyykata itseä, vaikka kroppa ja pää sanoo aivan muuta. Silloin on vain pakko hokea itselle, että mä pystyn tähän.

Yksi tällaisista tilanteista on ollut 30 kilometrin hiihtomarssi, joka kesti reilun vuorokauden.

– 30 kilometriä hiihtämistä armeijan suksilla, kun lunta oli reisiin saakka, maasto oli vaaraa ja selässä oli 30 kiloinen reppu, Annika muistelee.

– Parhaimmat hetket ovatkin sitten ne onnistumisen tunteet, esimerkiksi hiihtomarssin jälkeen. Kun on ensin hajottanut kunnolla, mutta onkin saanut psyykattua itsensä eteenpäin ja lopulta onnistunut.

Tällä hetkellä Annika on kouluttautumassa sotakoiranohjaajaksi, minne hän päätyi hieman vahingossa.

– Lähdin armeijaan sillä ajatuksella, että haluan joko sotakoiranohjaajaksi, lääkintään tai rukkiin. Kävin sitten sotilaspoliisin testeissä, jonka jälkeen menin sanomaan kapteenille, että jos minut valitaan sotakoiranohjaajaksi, en ota paikkaa vastaan.

– Samana päivänä minulle tultiin sitten sanomaan, että minut on valittu sinne. Olin kuitenkin lopulta tyytyväinen tulokseen, sillä neljänkymmenen hakijan joukosta vain neljä valittiin.

Annikan päivät armeijassa ovatkin nyt hyvin koirapainoitteisia: aamulla käydään lenkillä, jonka jälkeen tehdään erilaisia harjoituksia, leikitään koirien kanssa ja käydään taas uudestaan lenkillä.

– Viime viikon leirillä teimme koirien kanssa viestitoiminnan harjoituksia eli jahdattiin tiedusteluita tarkistamalla alueita. Tarkoituksena oli, ettei vihollinen tietäisi toisten käyneen alueella. Löysimme merkkejä lopulta yllättävän paljon.

Armeijaan lähteminen oli ollut pitkään Annikan haave, jota oli entisestään vahvistanut isoveljen suorittama reserviupseerikoulu.

– Ajattelin silloin, että tuonne minäkin haluan ja siellä sitä nyt ollaan, hän naurahtaa.

– Mutta lähdin myös senkin takia, että haluan jatkaa siitä, mihin meidän sotaveteraanit jäivät.

Annika haluaakin kannustaa myös muita asepalveluksesta kiinnostuneita naisia lähtemään armeijaan.

– Vaikka huonoja hetkiä on ollut paljon, ei ole ollut hetkeäkään, ettenkö kannustaisi muita. Armeijaan ei voi lähteä kesken vuoden, mutta sieltä voi lähteä aina kotiin, hän muistuttaa.

Ja vaikka armeija voi ottaa muusta elämästä yhden vuoden pois sekä viedä paljon energiaa, antaa se Annikan mielestä kuitenkin enemmän takaisin.

– Armeija antaa itseluottamusta, rohkeutta ja ennen kaikkea kokemuksia. .– Olen oppinut arvostamaan enemmän läheisten näkemistä, kun en enää koko aikaa ole täällä.

– Monet armeijan käyneet naiset ovat sanoneet, että armeija on ollut heidän elämänsä paras vuosi. Uskon, että se on hyvin mahdollisesti myös oman elämäni kohdalla.

Annikan koulutus kestää yhdeksän kuukautta, jonka jälkeen harkinnassa on vielä lähteä suorittamaan jälki-auk, eli täydennyskoulutus aliupseeriksi. Hän aikoo myös suorittaa armeijan aikana kesken jääneet opinnot.

– Ennen armeijaan lähtöä olin töissä Ylivieskan Kärkkäisellä ja opiskelin Oulaisten kauppakoulussa. Käyn armeijan aikana koulun loppuun tekemällä parit viimeiset tehtävät lomilla aikana. Sitten pidän ehkä pienet valmistujaisjuhlat, Annika suunnittelee.

Haastattelu on alunperin julkaistu Haapavesi-lehdessä 10.4.