Mielipiteet

Katariina Anttilan kolumni: Keski-ikä on hurjaa aikaa

Olen ehtinyt kiertää auringon ympäri 56 kertaa. Nykyään en ehdi viedä aurinkohattua naulakosta vintille, kun jo huomaan, että enää ei kannatakaan. Kohta on maapallo kiertoradallaan taas sellaisessa kallistuskulmassa suhteessa aurinkoon, että lierejä tarvitaan. Mihin ihmeeseen talvi hujahti?

Aika on alkanut hurjastella. Kelloni viisareilla on viidenkympin villitys.

Viisivuotiaan vinkkelistä vuosi on saman pituinen kuin viisikymppiselle vuosikymmen.

Ihminen kuulemma suhteuttaa ajan kokemuksen elettyyn elämään. Lapsella ja nuorella vuodet kuluivat hitaasti ja olivat täpötäynnä merkityksellisiä uusia asioita. Viisivuotiaan vinkkelistä vuosi on saman pituinen kuin viisikymppiselle vuosikymmen.

Nykyisin elämäni on oikeastaan silkkaa sienestämistä ja hiihtoa. Vielä pääsiäisenä ehdin pakkasaamuna ladulle, ja kun hiihtokelit ovat ohi, voinkin kohta lähteä katselemaan korvasieniä. Siitä sitten jatkan kori käsivarrella, saappaanvarret lonksuen kohti marraskuuta, kun ensilumi peittää suppilovahverot ja kuusilahokat ja voin taas alkaa hiihtää. Kierto on niin nopea, ettei ohi vilahtavia päiviä ole mielekästä käyttää esimerkiksi sellaiseen turhuuteen kuin suksien viemiseen kesäsäilöön. Eikä sieniveistäkään ole mitään järkeä pakata pois silmistä. On tämä hurjaa aikaa.

Samaa toisteisuutta näen myös työelämässä ja yhteiskunnassa. Trendit tulevat ja menevät. Työelämään ilmestyy aina uusia pomoja uusine ideoineen.

Esimerkiksi koulumaailmassa korostuu vuoroin matemaattinen osaaminen ja elinkeinoelämän tarpeet, vuoroin oppilaan hyvinvointi ja luovuus. Onnellisessa asemassa ovat ne opettajat, jotka osaavat ja uskaltavat keskittyä arjen työhön ja juuri nyt luokassaan oleviin lapsiin stressaantumatta Opetushallituksen viimeisimmistä kotkotuksista.

Talous rullaa kriisistä kriisiin ja politiikka vaaleista vaaleihin ja hallituksesta toiseen. Punamulta, Sinipuna, Sateenkaari, SOS, Huulipuna… mitä näitä nyt on ollutkaan.

Kaiken ”päiväni murmelina” -fiiliksen taustalla tapahtuu kuitenkin valtavia muutoksia. Maailma on ihan erilainen kuin omina loputtomina lapsuuteni päivinä. Tekniikka tunkee vuosi vuodelta syvemmin osaksi elämää. Ihmisten toiminta keskittyy isompiin kaupunkeihin, yhtiöihin ja liittoumiin ja samaan aikaan leviää syvemmälle ja laajemmalle luonnon joka sopukkaan. Ja minä vanhenen.

Kuulin hiljattain vaatekutsuilla, että pillifarkut ovat taas tulossa muotiin. Tuijotin huvittuneena sääriäni, joitten ihoa vanhat rakkaat farkut nuolivat. En ollut tiennytkään, että olen ollut välillä totaalisen epämuodikas – eikä se ei haittaa minua tippaakaan. Ihana ikä.

Kirjoittaja on Keskipohjanmaan mielipide- ja yhteisötuottaja.