MAINOS

Edullinen laina ilman vakuuksia

MAINOS -

Vielä joitakin vuosia sitten vakuudettomilla lainoilla oli maine kalliina lainana, joka oli varattu vain niille, joilla ei ollut mahdollisuutta ottaa ”oikeaa” lainaa, eli sellaista jonka vakuutena on talo tai asunto. Nykyisin on onneksi toisin, sillä kulutusluottojen eli vakuudettomien lainojen tarjonta on mullistunut. Kun aiemmin lainojen tarjoaminen on ollut vain perinteisten pankkien liiketoimintaa, nykyään markkinoilla on useita ainoastaan vakuudettomiin luottoihin erikoistunutta pankkia. Moni näistä pankeista tarjoaa vain muutamaa eri tuotetta, eli ne eivät tarjoa esimerkiksi asuntolainoja, vaan lainat ilman vakuuksia ovat ainoita niiden tarjoamia lainoja.  

Kilpailu näkyy koroissa  

Uusien toimijoiden tulo markkinoille on lisännyt kilpailua, ja tämä näkyy selkeästi lainojen hinnoittelussa: kun aiemmin kulutusluottojen korot olivat alimmillaan noin 10 prosentin paikkeilla, nykyisin on mahdollista saada lainaa jopa 4,5 prosentin korolla. Lisäksi lainasummat ovat kasvaneet huomattavasti: muutaman tuhannen euron sijaan markkinoilla on nykyisin vakuudettomia lainoja jopa 60 000 euroon asti.  

Korkokatto koskettaa kaikkia


Kilpailun lisäksi lainojen hinnoitteluun on vaikuttanut lainsäädäntö. Moni muistaa tai on kuullut 2000-luvun alun tekstiviestipohjaisista pikavipeistä, joilla oli jopa satojen prosenttien korko. Nämä ajat ovat historiaa, sillä vuoden 2019 syksyllä voimaan astui kuluttajansuojalain muutos, joka asetti lainoille 20 prosentin korkokaton, ja lisäksi rajoitti paljonko lainoista voi periä muita kustannuksia. Korkokatto oli lainan nimelliskorko, eli todellinen vuosikorko oli luonnollisestikin tätä korkeampi, mutta muihin kustannuksiin kohdistuneiden rajoitusten vuoksi 40-50 prosentin todelliset vuosikorot olivat nopeasti historiaa.

20 prosentin korkokaton suhteen muutos kuitenkin koski vain lainasopimuksia, jotka solmittiin lakimuutoksen asuttua voimaan. Vuoden 2020 keväällä lainoille säädettiin tilapäinen, entistä tiukempi 10 prosentin korkokatto. Tämän korkokaton aikana kaikkien lainojen korko rajoitettiin 10 prosenttiin, mutta tilapäisen korkokaton poistuttua syksyllä 2021 lainojen korot oli mahdollista nostaa normaalille tasolle. Vaikka 10 prosentin korkokatto onkin poistunut, ovat pankit olleet maltillisia sen suhteen, kuinka paljon ne ovat nostaneet lainojen korkoja. Moni suomalainen on kuitenkin entistä tietoisempi siitä, että tarjolla on useita eri vaihtoehtoja, ja halukkuus vertailla lainoja on kasvanut.  

Kilpailuta lainat vertailupalvelun avulla

Pankkien välisen kilpailun ja korkokaton ohella vähintään yhtä tärkeä tekijä on ollut lainojen kilpailutus- ja vertailupalvelujen yleistyminen. Lainojen kilpailutus on nykyisin nopeaa ja helppoa, sillä tähän erikoistuneet palvelut tekevät yhteistyötä lukuisten eri pankkien kanssa, ja sinun ei asiakkaana tarvitse tehdä muuta kuin täyttää yksi hakemus ja palvelu tekee loput puolestasi. Asiakkaalle itselleen jää työksi lainatarjousten vertailu ja lainasopimuksen allekirjoittaminen kun mieluisa lainatarjous löytyy.  

Lainojen vertailupalvelujen kautta voit saada lainaa jopa 60 000 euroa ilman vakuuksia, ja korko on edullisimmillaan 4,5 prosenttia. Jos haluat varmistaa, että saat parhaan mahdollisen lainatarjouksen, kannattaa lainaa hakea yhdessä yhteishakijan kanssa. Pankit nimittäin pitävät erittäin positiivisena asiana, jos lainaa hakee yhden ihmisen sijaan kaksi.