MAINOS

Lainanhakija: on ok sanoa ei

MAINOS - Sortter

Lainaa hakiessa pankki tai rahalaitos tekee tarjouksen, jonka voi hyväksyä – mutta myös hylätä. Kokosimme alle lainojen vertailun hyötyjä sekä seikkoja, joiden ilmetessä on parempi jättää tarttumatta lainatarjoukseen.  

Itse kukin voi olla ajoittain tilanteessa, jossa esimerkiksi isomman hankinnan rahoittamiseen tarvitaan lainaa. Vaikka nopeat päätökset tällaisessa tilanteessa houkuttelisivat, on pieni maltti valttia lainaa haettaessa.   

Ensiarvoisen tärkeää on vertailla useampia lainoja. Niinhän olemme tottuneet tekemään muitakin tuotteita ja palveluja hankkiessamme. Lainat ovat pankkien ja rahalaitosten asiakkailleen tarjoamia luototustuotteita, joiden hinnat ja ehdot vaihtelevat lainantarjoajasta riippuen. 

Vain vertailemalla löytyy omaan raha- ja elämäntilanteeseen paras lainatarjous. Oikein mitoitettuna lainasta on apua ja hyötyä – ei riesaa. 

Tässä tiivistettynä lista asioista, joihin on hyvä kiinnittää huomiota lainatarjoukseen tutustuessa:

  • korot ja muut lainasta aiheutuvat kulut

  • lainasumma

  • laina-aika

  • takaisinmaksuehdot

  • lainatarjouksen voimassaolo

Milloin ”hälytyskellojen” tulisi soida

Vaikuttaako tarjous liian hyvältä tai edulliselta ollakseen totta? 

Jos näin on, tulee tarkistaa, onko lainatarjouksessa ilmoitettu korko nimelliskorko vai todellinen vuosikorko. 

Nimelliskorko tarkoittaa pankin tai rahalaitoksen lainalle määrittelemää ”hintaa”, jota maksetaan takaisin varsinaisen lainasumman lisäksi. Lainasta saattaa kuitenkin lainanantajasta riippuen aiheutua muitakin kuluja, kuten avaus- ja tilinhoitomaksuja ja laskutuskuluja. Todellinen vuosikorko kertoo yhdellä prosenttiluvulla kaikki lainasta kalenterivuoden aikana kertyvät kustannukset, mukaan lukien nimelliskorko ja muut erilliskulut.

Myönnettiinkö lainaa enemmän kuin haettiin? 

Mikäli hyväksyy suuremman lainatarjouksen, joutuu maksamaan siitä myös enemmän korkoja ja muita kuluja – hyvä diili lainanmyöntäjälle, mutta ei välttämättä sen ottajalle.

Jos lainasumma taas on pienempi kuin toivottiin, voi olla, että hakijan tulotaso (eli takaisinmaksukyky) ja lainan määrä eivät kohtaa. Tällöin voi olla paikallaan miettiä omaa tilannetta ja lainan tarpeellisuutta uudelleen. 

Houkutteleeko pieni kuukausittainen lainanlyhennys? 

Mitä pidempi laina-aika, sitä pienempi lainan kuukausierä. Päinvastaisessa tilanteessa tämä tarkoittaa, että mitä lyhyempi laina-aika, sitä suurempi lainan kuukausierä. 

Kannattaa miettiä tarkoin, maksaako lainasta kuukausittain vain minimilyhennyksen. Tällöin maksuaika on kokonaisuudessaan pitkä, ja korkoja koituu maksettavaksi enemmän koko laina-ajalta.  

Kiveen hakatut lainaehdot? 

Etenkin pitkään laina-aikaan mahtuu monenlaista. Ehkä lainan haluaakin maksaa takaisin nopeammassa aikataulussa, tai ylimääräisiä eriä silloin tällöin. Vastaavasti voi tulla tilanne, jossa haluaisi pitää maksu- tai lyhennysvapaata. 

On hyvä tarkistaa, sallivatko tarjotun lainan ehdot esimerkiksi vaihtelun takaisinmaksussa. Ja jos sallivat, koituuko siitä lisäkustannuksia.

Pitääkö tarjous hyväksyä nyt heti? 

Lainatarjouksien voimassaoloaika vaihtelee, mutta kovin kauaa ne eivät tyypillisesti ole valideja.

Valinnan kanssa ei pidä hötkyillä. Toisaalta liiaksi aikailemaankaan ei ole järkevää jäädä, sillä voimassaolon umpeuduttua ei välttämättä saa yhtä hyvää uutta tarjousta. Ensimmäiset lainatarjoukset umpeutuvat noin viikon kuluessa hakemuksen jättämisestä, osa 2–4 viikon kuluessa.

Tarjouksen kilpailuttaminen karsii huonot vaihtoehdot

Kilpailuttaminen auttaa löytämään parhaan lainatarjouksen. Vertailualusta Sortterin avulla tarjousten saanti ja vertailu on helppoa – tehtävämme on löytää asiakkaillemme vuosikorkoon perustuen edullisin laina. Hakemuksen voi lähettää ilmaiseksi netissä vaikka heti.