MAINOS

Haaveessa oma ravintola? Ota nämä asiat huomioon

MAINOS - EXPONDO -

Moni haaveilee oman ravintolan perustamisesta, mutta harva tietää mitä kaikkea sen toteuttaminen vaatii. Huolellinen suunnittelu on avainasemassa onnistumisen kannalta. Myös käytännön kokemus voi auttaa. Oman ravintolan perustaminen voi olla suuri unelma, mutta realiteetit voivat tulla vastaan. Innokkaan yrittäjän kannattaa muistaa, että ravintola on loppujen lopuksi liiketoimintaa, jonka pitää olla kannattavaa. Muutoin ravintola kompastuu todennäköisesti omaan mahdottomuuteensa.  Ravintolan perustaminen on yhdistelmä käytännön asioita ja luovaa ajattelua. Käytännön asioihin kuuluu muun muassa viranomaisten vaatimukset, sijainti, työvoiman rekrytointi ja kalusteiden hankinta. Ravintolaan tarkoitettuja tuotteita myy esimerkiksi Expondo, joka toimittaa tarvittavat ammattilaistuotteet asianmukaisesti.

Mikä on ravintolasi konsepti?

Unelma ravintolasta konkretisoituu pohtimalla sille konseptia. Konspeti on ravintolan selkäranka, jonka ympärille kaikki muu rakentuu. Konsepti kertoo käytännön tasolla, mitä ravintola tarjoaa ja mikä tekee siitä erityisen ja mielenkiintoisen asiakkaille.  Ravintolan konsepti kannattaa siis pohtia ja laatia huolellisesti. Haave voi tuntua mahdottomalta, kun sille asettaa konkreettisia ehtoja. Toisaalta konsepti voi antaa unelmille oikean mahdollisuuden toteuttaa ne tosiksi.  Konsepti voi olla periaatteessa mitä tahansa. Se voi olla tavanomainen, jos sille on esimerkiksi tietyllä paikkakunnalla kysyntää. Erikoisemmat konseptit voivat vastata johonkin tiettyyn tarpeeseen, jota ei ole aiemmin tohdittu yrittää. Konsepti voi kertoa ravintolan tarjoavan ruokaa esimerkiksi vegaaneille, kotiruoan ystäville tai lemmikinomistajille.

Pohdi realiteetteja

Oma ravintola voi olla upea tilaisuus toteuttaa omia intohimojaan ja samalla elättää itsensä. Siinä kulminoituu rakkaus ruokaan, jota halutaan tarjota parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaille. Hienosta ajatuksesta huolimatta omaa ravintolaa kannattaa pohtia myös realististen linssien läpi. Ravintolatoiminta on erittäin riskialtista ja Suomessa suuri osa joutuu sulkemaan ovensa ensimmäisen vuoden aikana. Päivät ovat ympäripyöreitä ja palkat pieniä. Kilpailu on erittäin kovaa ja sen voittajaa on lähes mahdotonta ennustaa etukäteen.  Sen takia ravintolasta haaveilevan kannattaa pohtia tarkkaan sen vaatimia realiteetteja. Ne voivat iskeä silmille yllättävän kovaa, kun arki koittaa.

Hanki käytännön kokemusta

Pohdinnan tueksi kannattaa hankkia myös käytännön kokemusta. Joillakin sitä voi olla entuudestaan, jos omia ravintoita sattuu olemaan useampia. Käytännön kokemusta voi saada esimerkiksi tarkkailemalla muiden ravintoloiden toimintaa ruohonjuuritasolta.  Jos verkostossasi löytyy ravintola-alan asiantuntijoita ja yrittäjiä, kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä heihin. Voit kysyä, pääseekö ravintolaan käymään ja tutustumaan paikan arkeen. Vierestä seuraaminen saattaa antaa vihiä ravintolaelämän arjesta ja sen haasteista sekä mahdollisuuksista.  Verkostoa kannattaa muutenkin hyödyntää. Ravintolan markkinointi on esimerkiksi aivan oma osa-alueensa, joka koostuu usein monista tekijöistä. Jos verkostostasi löytyy markkinoinnin ammattilainen, voi häneltä pyytää mahdollisesti apua alkuun.  Ravintolasta pitää yleensä kommunikoida jollain tavalla ja sitä voi tehdä esimerkiksi sosiaalisesa mediassa tai perinteisin menoin. Markkinnointi lisää omat kustannukset, jotka pitää nekin laskea tarkkaan. Markkinoinnissa pitää yleensä käydä selkeästi ilmi ravintolan konsepti. Se kertoo, miksi ravintola on kiinnostava ja kiehtova paikka sen kohderyhmälle.