perjantai 18.9.2020 | 13:49
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Korupaja Helmelle Vuoden yrittäjä -palkinto – Arkena aherretaan pajalla, viikonloput kierretään messuja – Katso myös video

SUVI HYTTINEN
Pe 30.11.2018 klo 19:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Haapaveden Vuoden 2018 yrittäjänä on palkittu Korupaja Helmi. Kaupungin ja Haapaveden Yrittäjien myöntämän tunnustuksen saaja julkistettiin perjantai-iltana yrittäjäyhdistyksen vuosikokouksen päätteeksi Ruustinnanhovissa.

Korupajan yrittäjiä, Markku ja Anni-Riitta Koskelaa, tunnustuksesta käytiin onnittelemassa jo etukäteen, sillä pariskunta on parhaillaan Helsingissä valmistautumassa Senaatintorilla lauantaina pidettäviin suuriin joulumarkkinoihin.

Tien päällä, messuja ja markkinoita kiertäen, kuluvat Koskeloiden viikonloput ympäri vuoden. Tälle vuodelle Markku laskee kertyvän 50 tapahtumaviikonloppua. Arkena pari ahertaa pajalla ja liikkeessä Haapavedellä. Koruseppänä toimii Markku, Anni-Riitta avustaa, palvelee asiakkaita ja hoitaa muita yritystoimintaan liittyviä asioita.

Yrittäjäyhdistyksen sihteeri Seija Mäkinen kertoo, että Korupaja Helmen palkitsemisella halutaan osoittaa arvostusta paikallista käsityötä ja osaamista kohtaan. Ympäri maata myyntityötä tehdessään yritys tekee myös Haapavettä tunnetuksi.

– Haapavetistä käsityötä on lähtenyt paljon maailmalle Markun käsien kautta, ja Anni-Riitta on tehnyt töitä siinä rinnalla alusta lähtien. Halusimme nostaa jalustalle hiljaisia puurtajia, jotka tekevät maailmalla hienoa työtä, mutta eivät pidä itsestään meteliä, Mäkinen toteaa.

Koskelat ottivat palkinnon kiitollisina vastaan. – Työ tosiaankin on hiljaista puurtamista ja yksin ahertamista. Välillä vaatii itseltä jaksamista uskoa omaan tuotteeseen ja yritykseen. Tuntuu mukavalta, että joku muukin huomaa ja uskoo meihin, Anni-Riitta tuumii.

Korupaja Helmi sai alkunsa vuonna 2005 teknologiakylän yrityshautomossa. Aiemmin rakennushommia tehnyt Markku oli uudelleenkouluttautunut artesaaniksi ja kultasepäksi ja perusti yrityksen työllistääkseen itsensä.

– Aivan alkuun tein koruja jonkin verran liikkeille, mutta koko ajan ajatuksena oli, että haluan tehdä omaa, hän kertoo.

Korupaja Helmen ideana on ollut alusta pitäen tehdä vanhasta uutta. Koruissa käytetään lähes pelkästään kierrätysmateriaalia, etupäässä hopeaa. Kaikki korut syntyvät käsityönä ja ovat uniikkeja.

Yrityksen tunnetuimpia tuotteita ovat vanhoista lusikoista muotoillut sormukset ja riipukset.

– Lusikkakoruja menee vieläkin yllättävän paljon. Suosituin malli, josta koruja halutaan on Auran Kultaseppien suunnittelema ruusulusikka, Anni-Riitta mainitsee.

Viime aikoina lahjapaketteihin on kääritty paljon myös hopearahoista tehtyjä korvakoruja. Lisäksi pajalla syntyy kierrätyshopeasta ja -kullasta alusta lähtien itse suunniteltuja ja tehtyjä koruja. Markku toteuttaa myös asiakkaiden omia visioita.

Hopean korupaja ostaa ihmisiltä esimerkiksi vanhojen lusikoiden muodossa. Kun materiaalia on kertynyt ämpärillinen, toimitetaan se Norjaan puhdistettavaksi ja rikastettavaksi.

– Lusikkahopean sekaan lisätään hienohopeaa, jotta siitä saadaan normaalia koruissa käytettävää hopeaa. Ämpärillisestä lusikoita tulee hopeaa noin 6–8 kiloa, Anni-Riitta selvittää.

Toisena, koko ajan kasvavana myyntiartikkelina Korupaja Helmellä ovat antiikkikorut. Niitä ostetaan antiikkikauppiailta kunnostettaviksi ja eteen päin myytäviksi.

– Helmikuussa olemme menossa Tukholmaan suurille antiikkimessuille. Ruotsin puolella on käyty viime aikoina useampiakin reissuja, Anni-Riitta kertoo.

Vaikka messujen kiertäminen on raskasta työtä, on se myös antoisaa.

– Messuilla näkee paljon tuttuja asiakkaita, joiden kanssa on aina mukava jutella, Koskelat tuumivat.

Myynnin kannalta messujen tai tapahtuman koolla ei ole merkitystä. Koskelat kertovat, että pienillä kotikutsuilla myynti saattaa olla parempi kuin suuressa tapahtumassa.

Tulevaisuuden suunnitelmissa Koskeloilla on kehittää yrityksen verkkokauppaa niin, että kauppaa olisi mahdollista tehdä ulkomaillekin.

– Ehkä sitten voisi vähentää muutaman messureissun vuodelta, he tuumivat.

#