Paikallisuutiset

Rytkynjärven nuottausnäytöksessä nousi liejua, sinttejä ja simpukoita – Haapaveden vesistöjen hoitaminen jatkuu Kirkkojärven niitolla – Hoitokalastuksen saalismäärät jäävät tavoitteista

Minkähänlaisista vesistäOliver Kanala mahtaa kalastaa aikamiehenä? Torstaina piti Isolla Rytkynjärvellä huuhtoa nuottausnäytöksen saaliin päältä enimmät liejut, ennen kuin pikkumies sai ihmeteltäväkseen punasilmäisen sintin.

Oliver Kanala teki omat saalistutkimukset.
Oliver Kanala teki omat saalistutkimukset. Kuva: Katariina Anttila

Kaiken kaikkiaan nuotan pohjalla oli särkiä ja pikkuhaukia muutaman kilon verran. Rytkynkylän vesienhoitoyhdistyksen järjestämä näytös taisi kerätä Alli ja Hannu Rytkyn mökkirantaan enemmän kyläläisiä kuin kaloja. Ja mikäpä oli aurinkoisessa illassa rupatellessa, makkaraa paistellessa ja laulellessa.

Samalla saatiin vähän päivitettyä, mitä vesistönhoidossa on tapahtunut ja tapahtumassa sekä Rytkynjärvillä että muilla Haapaveden vesillä. Yhteenvetona voi todeta, että eri vesialueitten hoidossa ollaan pääsemässä yhteistyön alkuun ja vaikka paljon on jo tehty, työ on vasta alussa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rytkynjärvillä on vuoden 2015 jälkeen rakennettu valtiolta saadulla, lähes 150 000 euron rahoituksella tulo-ojiin laskeutusaltaita, kosteikkoja sekä järvien väliojan suulle pato. Pato on tasannut Ison Rytkynjärven vedenpinnan korkeusvaihtelua.

– Vesi on kirkastunut jonkin verran, mutta jos tuulee kovaa, vesi menee ihan sekaisin, Ronald von Schulmann kertoi.

– Seuraava projekti on palauttaa syvänteet. Oletus on, että jos ne saataisiin puhdistettua, järvi voisi alkaa elää omaa elämäänsä, von Schulmann kertoi. Syvänteisiin on kertynyt metrien paksuinen lietepatja.

– Vielä ei tiedetä menetelmää syvänteiden tyhjentämiseen. On pohdittu ruoppausta, imuruoppausta, ja yksi idea on lappoaminen. Se perustuisi alueen isoihin korkeuseroihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rytkynjärvillä on hoitokalastettu jo usean vuoden ajan noin 30 katiskalla, mutta into tuntuu hiipuneen.Juhani Karvonen kokoaa tämän vuoden kalastusmäärät vasta syksyllä, mutta arvioi, että kovin isoihin kilomääriin ei päästä.

– Takavuosikymmeninä 70–80 talolla oli jokaisella järvissä puolenkymmentä katiskaa. Roskakala saatiin luonnostaan pois. Nyt järviä vajaakalastetaan, Karvonen pohti.

Vatjusjärvistä ja Pirnesjärvestä on tänä kesänä nostettu hoitokalastuksissa noin 6000 kiloa kalaa. Hoitokalastus keskeytettiin juhannuksena ja jatkuu taas syyskuussa, kun vedet ovat kylmenneet.

Hannu Kulju kertoi, että vuoden tavoite on yhteensä 18 000 kiloa, mutta siihen tuskin päästään. Vatjusjärvillä hoitokalastusta tehdään jo neljättä kesää, ja saalismäärät ovat pienentyneet. Vaikutusta on ollut myös tuulisilla ilmoilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Heinä- ja elokuussa vesienhoitoprojektin kaksi työntekijää niittävät vesikasvillisuutta. Pääkohde on Kirkkojärvi, joka pyritään niittämään kauttaaltaan ainakin kerran, paikoin jopa kahdesti. Siinä tapauksessa näkyvimmät kohdat järvestä tulee niitettyä kesän 2018 jälkeen jo neljännen kerran. Kuljun havainto on, että kasvillisuus Kirkkojärvessä on vähentynyt.

Niittoja tehdään myös Vatjusjärvillä, mikäli tarvetta ilmenee.

Hannu Kuljuja vesienhoitohanketta vetäväHannu Riuttanen ovat alkukesästä valmistelleet suunnitelmaa Myllyojan yläosien kuunnostamiseksi. Ojaan on myös istutettu kalaa.

– Odotamme ELY-keskukselta lausuntoa, saammeko ryhtyä toteuttamaan suunnitelmaa syys-lokakuussa, Kulju kertoi.

– Pääpaino on pelloilta ja metsistä tulevien laskuojien laskeutusaltaissa, jotta kiintoaineita ei pääsisi Myllyojaan.

Hannu Kulju kertoi, että pätkittäin ojaan laskee lähdemäisen kirkasta, toisin paikoin hyvin sameaa vettä.

Vesistönhoitoon on saatu Haapavedelle rahoitusta Wattenfallilta, ELY-keskukselta, kaupungilta, valtiolta ja vesialueitten osakaskunnilta.

Nuottausnäytöksen yhteydessä puheenvuoron käyttänyt kansanedustajaAntti Rantakangas antoi ymmärtää, että valtion rahoitusta on mahdollista saada jatkossakin: Ympäristöstä huolehtiminen on Rinteen hallituksessa tärkeällä sijalla.

Rantakankaan mielestä Haapaveden pitäisi ottaa pilottirooli vesistöjen kuntoon laittamisessa. Paikkakunnalla on jo tehty hyvää työtä, mutta koko pitäjän kattavaa yhteistyötä pitää vielä kehittää.

– Vesistöjen osalta Haapavesi on ylivoimainen naapureihin verrattuna.

Juttuun korjattu saalismäärän tavoite 8.7. klo 11.41.

Nuotta laskettiin parin sadan metrin päähän rannasta.
Nuotta laskettiin parin sadan metrin päähän rannasta. Kuva: Katariina Anttila
Simo Pesonen toi nuotan Rytkynjärvelle lainaan Pyhäjärveltä. Nuotanvetoa seurasi muutama kymmenen hengen yleisö.
Simo Pesonen toi nuotan Rytkynjärvelle lainaan Pyhäjärveltä. Nuotanvetoa seurasi muutama kymmenen hengen yleisö. Kuva: Katariina Anttila
Ensin näytti että saaliiksi saatiin vain mutaa, mutta oli seassa muutama kilo kalaakin ja paljon simpukoita.
Ensin näytti että saaliiksi saatiin vain mutaa, mutta oli seassa muutama kilo kalaakin ja paljon simpukoita. Kuva: Katariina Anttila
Saaliskaloiksi saatiin särkiä ja pari pientä haukea.
Saaliskaloiksi saatiin särkiä ja pari pientä haukea. Kuva: Katariina Anttila
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä