Paikallisuutiset

20-vuotiaalla Nevalanmäen Perhekodit Oy:lla takana kasvun vuosi – Yrittäjä Tiina Eriksson kertoo perhekotityön hurjasta muutoksesta: Itsemääräämisoikeuden korostaminen vie työkalut puuttua nuorten kasvaviin ongelmiin

Nevalanmäen Perhekodit Oy:n yrittäjä Tiina Eriksson kertoo yrityksen liikevaihdon kasvaneen vuodessa lähes puolella, kolmeen miljoonaan euroon. Toiminta on laajentunut Haapavedeltä Juvalle. Seuraavaksi yrityksen suunnitelmissa on lisätä itsenäistyvien nuorten tukiasuntopaikkoja Haapavedelle.
Nevalanmäen Perhekodit Oy:n yrittäjä Tiina Eriksson kertoo yrityksen liikevaihdon kasvaneen vuodessa lähes puolella, kolmeen miljoonaan euroon. Toiminta on laajentunut Haapavedeltä Juvalle. Seuraavaksi yrityksen suunnitelmissa on lisätä itsenäistyvien nuorten tukiasuntopaikkoja Haapavedelle. Kuva: Suvi Hyttinen

Nevalanmäen Perhekodit Oy:n toiminta on kasvanut 20 vuodessa neljän nuoren sijaishuoltopaikasta 35-paikkaiseksi, neljässä eri yksikössä toimivaksi lastensuojelulaitokseksi. Alkuun kahden hengen työpanoksella pyörinyt perhekoti työllistää tänä päivänä lähes 50 henkilöä. Haapaveden lisäksi yritys toimii Juvalla.

– Idea perhekodin perustamisesta syntyi, kun olimme silloisen yhtiökumppanini kanssa töissä Pohjolakodissa Muhoksella. Meitä turhautti se, että taloon tullut raha ei näkynyt perhekodin toiminnassa. Ajattelimme, että jos tätä tehtäisi omiin nimiin, voisimme investoida toimintaan, eikä joka kahvikupin hankintaan tarvitsisi kysellä lupia, muistelee yrittäjäTiina Eriksson.

– Haapavedeltä löytyi yritykselle sopivat tilat eli tämä Nevalanmäen vanha kyläkoulu. Se ratkaisi paikkakunnan valinnan. Muuten meillä ei ollut mitään kytköksiä Haapaveteen, hän jatkaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yritystoiminta lähti laajenemaan nopealla tahdilla. Haapavedelle perustettiin kaksi uutta yksikköä, Pietilä ja Kaunisto. Muutaman vuoden ajan perhekoti toimi myös Iisalmessa.

– Sitten 2011 alkoivat lamavuodet, jotka näkyivät meidän toiminnassa rajusti. Sijoituksia purettiin kesken tai ne lyhenivät kuukauden pätkiksi, kun aiemmin puoli vuotta tai koulun lukuvuosi oli ollut normi.

– Se oli tosi raskasta aikaa niin henkilökunnalle kuin nuorillekin. Vanhemmatkin soittelivat hädissään, että mitä tehdä, kun mistään ei saa apua. Laman myötä Nevalanmäeltä suljettiin 7-paikkainen Pietilä.

Nyt Eriksson kokee, että lastensuojelussa on taas palattu järkevämpään tilaan ja asioita ymmärretään katsoa nuorten kannalta pidemmällä tähtäimellä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tällä hetkellä Nevalanmäen Kotimäen yksikössä eli vanhalla koululla asuu 13 nuorta ja hieman väljemmin valvotussa Kaunistossa 7 nuorta. Iältään ympäri Suomea tulevat nuoret ovat 13–18-vuotiaita. Osa käy tavallista koulu keskustassa, osa opiskelee kaupungin ylläpitämässä pienryhmässä Teknologiakylässä.

– Näissä yksiköissä eletään aika normaalisti. Nuoret saavat käydä kylillä ja kavereilla, ja meillä on ovet auki vieraille. Toivoisi, että nuorten kavereita näkyisi täällä enemmänkin.

– Vatjusjärvellä meillä on paikka, jossa vanhemmat voivat yöpyä nuorensa kanssa. Perheet käyvätkin meillä aika mukavasti, Eriksson kertoo.

Lisäksi yrityksellä on Haapavedellä viisi tukiasuntopaikkaa, joissa nuoret voivat opetella itsenäistymistä 21-vuotiaaksi saakka. Paikoista kaksi on Nevalanmäellä, kolme keskustassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Juvalle perhekotitoiminta laajeni keväällä 2018. Paikkakunta valikoitui jälleen sen mukaan, että Juvalta sattui löytymään sopivat tilat. Siellä toimii nyt 7-paikkainen erityistason yksikkö päihdeongelmaisille nuorille sekä maaliskuussa 2019 avattu 3-paikkainen EHO-yksikkö erityistä huolenpitoa vaativille nuorille.

– EHO-yksikkö on kaikista vaativimman tason laitos agressiivisille, karkausalttiille ja vakavasti päihdeongelmaisille nuorille. Siellä ollaan vain lyhyitä, 1–3 kuukauden jaksoja ja siirrytään sitten väljempiin yksiköihin, Eriksson selventää.

Juvalle laajentamisen myötä yrityksen liikevaihto on nousemassa tällä tilakaudella kolmeen miljoonaan euroon.

– Tämä on ollut meille kasvun vuosi. Liikevaihto on kasvanut melkein puolella, Eriksson toteaa.

Seuraavaksi Nevalanmäen Perhekodit Oy on laajentamassa tukiasuntotoimintaa Haapavedellä. Keskustaan on suunnitteilla kolmen nuoren asumisyhteisö, jossa harjoitellaan itsenäistymistä ohjaajan tuella.

– Yllättävän moni nuori haluaa jäädä täysi-ikäistymisen jälkeen tukiasuntopaikalle, vaikka se on täysin vapaaehtoista.

Pisimmillään nuori on ollut asiakkaana Nevalanmäen Perhekodeilla 13-vuotiaasta armeijan yli.

– Armeijan jälkeen piti alkaa jo itse ehdottelemaan nuorelle, että olisiko nyt aika lähteä rakentamaan omaa elämää, Eriksson naurahtaa ja kertoo kyseisen nuorukaisen käyvän edelleen kylässä perhekodilla.

Viime lauantaina Nevalanmäellä vietettiin yrityksen 20-vuotissynttäreitä pihajuhlissa, joihin oli kutsuttu talonväen lisäksi Kytökylän asukkaat ja yhteistyökumppaneita vuosien varrelta.

– Ajattelin, että nämä juhlat ovat minulle jo omaa Joutsenlaulua. 30-vuotisjuhlia en aio olla enää järjestämässä, eli luopumista on pikkuhiljaa alettava tehdä.

Työntekijöilleen Nevalanmäen Perhekodit tarjoaa synttäreiden kunniaksi reissun Turkkiin.

– Meillä on töissä hyvä porukka, mutta mitenkään helppoa sopivien työntekijöiden löytäminen tällä alalla ei ole. Varsinkin ammattikorkeakoulun käyneistä ammattilaisista on Haapavedellä jatkuvasti pula, Eriksson mainitsee.

Nevalanmäen Perhekodit Oy

perustettu Haapavedelle heinäkuussa 1999

yrittäjänä ja toimitusjohtajana Tiina Eriksson, toisena osakkaana Janita Orpana

Haapavedellä 2 lastensuojeluyksikköä, joissa yhteensä 20 paikkaa sekä viisi tukiasuntopaikkaa

Juvalla 7-paikkainen yksikkö päihdeongelmaisille ja 3-paikkainen yksikkö erityistä huolenpitoa vaativille nuorille

työllistää lähes 50 henkilöä, joista Haapavedellä 23

liikevaihto nousemassa tällä tilikaudella 3 miljoonaan euroon

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä