maanantai 27.1.2020 | 23:28
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Maija Nevalan kolumni: Kun sanat satuttavat

Haapavesi-lehti
Ke 11.9.2019 klo 01:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Jäin järkyttyneenä katsomaan uutista nuoresta CP-vammaisesta naisesta, joka kertoi millaista kiusaamista hän kokee tuntemattomien ihmisten taholta. Ihminen, jonka elämä on muutenkin jokapäiväistä taistelua, joutuu kokemaan pahimman laatuista solvaamista ja panettelua vammansa takia.

En pääse irti ajatuksesta, että me ihmiskuntana olemme rappeutumassa. Empatian puute on yksi näistä merkeistä. Kerronpa miksi ajattelen näin. Ihmisen tunteet syntyvät aivojen mantelitumakkeessa. Mitä enemmän koemme erilaisia tunteita, sen paremmin ymmärrämme niitä. Ensimmäiset tunteet kuten ilo, suru, kiukku ja kiintymys kehittyvät jo alle kolmevuotiaana. Tästä eteenpäin tunteita kehittyy lisää, ja meidän tulisi oppia tunnistamaan niitä itsessämme ja toisissa ihmisissä. Empatiaa koemme silloin, kun voimme mennä toisen nahkoihin, ymmärtää hänen tunteensa ja kokemuksensa merkitys. Kun liitämme tähän tahdon ja ajattelun, ovat aivomme ja psyykemme kunnossa.

Koin voimakasta empatiaa tuota nuorta naista kohtaan. Hänen häpeänsä tuntui vatsassani, hänen surunsa kurkussani. Kiukkuni nousee. Haenko siis vastausta kiusaajien huonosta kasvatuksesta, yhteiskunnan arvojen koventumisesta vai vihapuheen sallimisesta? En tiedä. Joku viisas sanoi aikoinaan, että ei viha ole pahinta, pahinta on välinpitämättömyys. Yhdyn hänen ajatukseensa ja perustelen lisää ihmiskunnan rappeutumisajatusta.

Jos emme kykene purkamaan kiukkua oikein, meidän aivojemme etuotsalohko ei toimi. Peilisolut eivät lähetä oikeita signaaleja ja käytöksemme muuttuu arvaamattomaksi. Saatamme sylkäistä maahanmuuttajaäidin lapsenrattaisiin, naureskella puhevammaiselle, potkaista sokean keppiä hänen kulkiessaan ohi. Oma kokemukseni tapahtui apteekin edessä, kun olin hakemassa kipulääkkeitäni. Eräs rouva tuli varta vasten sanomaan sähköskootteristani: Tuolla vehkeellä ei ainakaan kunto nouse. Itketti.

Minua ei koskaan kiusattu kouluaikana, mutta tunnen monta, joita kiusattiin. He kantavat siitä elinikäistä haavaa. Vaikka he ovat jo aikuisia, nuo kiusatuksi tulemisen tunteet nousevat ajoittain pintaan ja vaativat terapiaa. Tulemme maksamaan kovaa hintaa toistemme epäinhimillisestä kohtelusta.

Kiusaamista ja vihapuhetta esiintyy tänä päivänä meidän silmiemme edessä. Lähden siis aivojen sijasta peräämään moraalia. Kohtele muita jne. Olisiko siitä apua? Moraalikoodisto syntyy pikkuhiljaa kasvatuksen ja yhteiskunnan arvojen myötä. Saamme lapsena vanhemmiltamme ja muilta aikuisilta käyttäytymismallin, jota toteutamme ja jolle olemme uskollisia pitkälle aikuisuuteen. Olisiko nyt aika pysähtyä ja tutkia omia ajattelumallejamme? Puolustaa rohkeasti heikompia kun näemme heidän kärsivän toisten puheista ja käytöksestä.

Tässä kohtaa en voi perätä kenenkään muun arvoja kuin omiani. Myönnän saaneeni ne kotoani, ystäviltäni ja opiskelun tuloksena. Kuulen äitini äänen: Pienempiään ei saa kiusata! Tottelen siis häntä ja tulen aina olemaan apua tarvitsevien puolella, kohtelen kaikkia arvostavasti ja kunnioittaen heidän ainutkertaista elämäänsä. Olen saanut paljon kun olen päästänyt erilaiset ihmiset elämääni. Päästä sinäkin!

Maija Nevala

Eräs rouva tuli varta vasten sanomaan sähköskootteristani: Tuolla vehkeellä ei ainakaan kunto nouse. Itketti.

#