Urheilu

Petri Käräjäojalle urheilu on antanut paljon, vaikka se on myös koetellut

Kiekonheitossa aikuisurheilun SM-kultaa Turussa sekä EM-hopeaa Iltaliassa voittaneen 36-vuotiaan Petri Käräjäojan tarina ei ole aivan tavallinen, tosin aika monen urheilijan elämässä kylläkin. Haapaveden Urheilijoita edustavan Käräjäojan ura on ollut monta kertaa katkolla, mutta palo rinkiin on ollut aina yhtä voimakas.

– Aloitin alle 10-vuotiaana ja kuljin yleisurheilun viikkokisoissa niin Haapavedellä kuin Kärsämäelläkin. Keskityin ensin pelkästään kuulantyöntöön. 13-vuotiaana mukaan tuli myös kiekko ja sen saloja minulle opetti aina 18-vuotiaaksi asti kärsämäkinen Pekka Pyrrö, muistelee Petri Käräjäoja.

Petri Käräjäoja saavutti nuorempana useita henkilökohtaisia piirinmestaruuksia ja SM-mitaleita sekä kiekonheiton joukkuesuomenmestaruuden vuonna 1997.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hyvään nousuun lähtenyt ura oli ensimmäistä kertaa katkolla kauden 2004 jälkeen, kun selkä petti kuntosalilla.

– Olin voittanut kuulantyönnössä pronssia alle 23-vuotiaiden SM-kisoissa, ja into oli tietysti entistäkin kovempi. Mutta koko ura oli todella katkolla talven harjoituskaudella, kun selkä petti ensimmäisen kerran.

– Yksi maastaveto oli liikaa ja silloin olin vahvasti sitä mieltä, että eiköhän se ollut tässä.

Käräjäojan selkää ei leikattu. Vuodet paransivat ”haavat” ja palo rinkiin palasi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Viisi vuotta meni parannellessa, vuonna 2009 kisasin seuraavan kerran. Kuula jäi ohjelmasta pois. Tuntui, että kiekko passasi selälle paremmin. Ja onhan sitä yhdessäkin lajissa olemista, naurahtaa Käräjäoja.

– Kävin vuosien 2010–2012 Kalevan Kisat, joissa jokaisessa kilpailut päättyivät karsintaan.

Vaikeuksista huolimatta Petri Käräjäojalle urheilu on antanut enemmän, mitä se on ottanut. Kuva: Seppo Aho

Petri Käräjäojan kiekkouran toinen pysähdys tuli vuonna 2013.

– Kun selkä meni toisen kerran, kuljin ensin puoli vuotta fysioterapiassa. Päästyäni viimein magneettikuviin vuoden 2014 alussa, selkä päätettiin leikata, ja se auttoi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Petri Käräjäoja palasi kahden vuoden tauon jälkeen uudelleen harjoittelun pariin ja kesästä 2017 tuli hyvä.

– Voitin Pohjois-Suomen mestaruuden ja Kalevan Kisoissa jäin vain reilun metrin päähän finaalista. Niin lähellä finaalipaikkaa en ole koskaan päässytkään.

Harjoittelukaudella 2017–2018 Petri Käräjäoja siirtyi aikuisurheilun puolelle. Talvella jo aikaisempina vuosina vihoitellut kyynärpää antoi viitteitä uudistuneesta tenniskyynärpäästä, joka esti täyspainotteisen harjoittelun.

– Kausi 2018 oli pienoinen yllätys, kun kolmen kuukauden harjoittelulla olin SAUL:n SM-kisoissa Helsingissä toinen ja Espanjan MM-kisoissa kuudes. Tänä vuonna onnistuin vieläkin paremmin; reilun kahden kuukauden harjoittelulla olin Turun SM-kisoissa ensimmäinen ja Iltalian EM-kisoissa toinen.

Kiekkorinki on vastoinkäymistenkin jälkeen kutsunut aina takaisin, eikä Käräjäoja ole pystynyt vastustamaan kutsua. Urheilu-uran kautta elämän katsominen ja sen ehdoilla eläminen on tietysti ottanut, mutta ennen kaikkea antanut.

– Totta kai vammat kyllästyttävät. Mutta kyllä ainakin minulla esim. voimaharjoittelun jälkeinen olotila koukuttaa. Ehkä juuri sen takia harjoittelu välillä karkasikin käsistä. Tuli rehkittyä liikaa ja se johti loukkaantumiseen, tunnustaa Käräjäoja.

Petri Käräjäoja on luonteeltaan pitkähermoinen sekä rauhallinen, mutta omaa myös kilpailuvietin.

– Kyllä se viimeistään ringissä löytyy. Jos toinen on mennyt juuri himpun verran edelle, niin pistäähän se yrittämään. Eikä sitäkään voi kieltää, etteikö joskus ole mennyt yliyrittämisenkin puolelle.

– Varsinkin karsinnat ovat yleisesti ottaen paljon rankemmat, mitä itse kilpailut. Heittojen määrä on kolme ja heittojen väli saattaa olla puolikin tuntia. Harjoituksissa tilanne on aivan toinen, valistaa Käräjäoja.

– Pystyn olemaan kilpailuissakin mielestäni ihan tyyni ja keskittymään omaan tekemiseeni. Mutta siitä huolimatta, jos sinun kanssasi on samassa kilpailussa mukana esim. olympiamitalisti Frantz Kruger, kuten minulla kerran oli, niin tulee tunne, olenkohan minä oikeassa paikassa. Kummasti se vaikuttaa pääkoppaan, naurahtaa Käräjäoja.

Kilpailu ja harjoittelu ovat olleet Petri Käräjäojalle elämäntapa jo kohta 30 vuotta. Nyt Haapaveden Käräjäojalla maatalousyrittäjänä sekä Haapaveden kaupungilla vesialueiden kunnossapitoprojektissa mukana olevalle Käräjäojalle urheilusta on tullut harrastus. Nuorille hän haluaa antaa pienen vinkin.

– Urheilu on pitkäjänteistä työtä ja se lähtee aina omasta halusta. Siihen voi varautua, että elämää joutuu ajattelemaan urheilun kannalta. On tehtävä valintoja työn ja opiskelun suhteen: toista tehdään työnä ja toista harrastellaan. Nyt kiekonheitto on minulle vain harrastus töiden ohessa.

– En ole koskaan kilpaillut sen takia, että näyttäisin muille, vaan ennemminkin itselleni.

– Olen aina tykännyt asettaa itselleni tavoitteita ja pyrkiä niitä kohti. Ja sen vuoksi olen varmaan aina halunnutkin palata takaisin.

Petri Käräjäoja

Kuula-ennätys 15,43 m (2009)

Kiekko-ennätys 50,72 m (2010)

Valmentaja 13–18-vuotiaana Pekka Pyrrö

Huoltaja Joona Mäki vuodesta 2012 isommissa kilpailuissa

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä