Paikallisuutiset

Edullinen asuminen ja hiljaisuus houkuttelivat Tapio Koskisen pääkaupunkiseudulta Suotuperälle – Rauhallisia eläkepäiviä häiritsevät ainoastaan juhannuksen tienoilla saapuvat tunkeilijat

Puolen kilometrin päässä Suotuperäntiestä, metsikön keskellä, seisoo pieni sininen mökki. Viihtyisässä tuvassa, täydellisen hiljaisuuden keskellä takkaa lämmittelee Haapavedelle eläkepäivien viettoon muuttanutTapio Koskinen. Hän kertoo olevansa syntyperäinen helsinkiläinen ja asuneensa pääkaupunkiseudulla koko ikänsä. Mikä miehen toi Suotuperälle, keskelle ei mitään?

– Vanhin tyttö muutti Haapavedelle jo 20 vuotta sitten maatalouslomittajan työn perässä. Sitä kautta huomasin, että talojen hinnat ovat täällä tosi edullisia. Ostin tämän mökin kahdeksan vuotta sitten kesäpaikaksi, mutta eläkkeelle jäämisen myötä kypsyi ajatus, että täällähän voisi asua ihan pysyvästi, kun eläminen muutenkin on niin paljon halvempaa kuin kaupungissa.

– Polttopuut voi hakea omasta metsästä ja vaikuttaa siten lämmityskustannuksiin. Vesikin on melkein ilmaista verrattuna pääkaupunkiseutuun. Lasku on ollut noin satasen vuodessa, vaikka saunon paljon ja pesen autoja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kolme ja puoli vuotta sitten Tapio myi osakkeensa kaupungista pois ja ryhtyi kokoaikaiseksi suotuperäseksi.

– Hyvin olen viihtynyt. Tämä on hyvää vastapainoa sille mitä elämä pääkaupunkiseudulla oli. Nautin tästä hiljaisuudesta. Naapurin lehmät käyvät joskus kyläilemässä pihassa, mutta muuten ei ole juuri ketään näkynyt. Jäniksiin ja kettuihinkin törmäsi kaupungissa useammin kuin täällä, hän naurahtaa.

Työuransa Tapio on tehnyt Helsingin Liikenteellä ja Koiviston Autolla.

– Ensin olin 20 vuotta huoltomiehenä ja sitten päälle 20 vuotta bussikuskina. Ajoin Helsingin keskustan alueen liikennettä ja myöhemmin myös seutulinjoja. Voi sanoa, että pääkaupunkiseutu on minulle aika tuttua.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Tykkäsin tehdä paljon ilta-, yö- ja viikonloppuhommia, enkä voi moittia työtä. Se oli ihan hyvää hommaa, mutta ehkä siinä jollakin tapaa tuli kiintiö täyteen ihmisistä.

Erakoksi Tapio ei ole Haapavedelläkään silti alkanut. Kolmesti viikossa päiväohjelmaan kuuluu uintireissu Lakkuuniin.

– Siellä tapaa paikallisia isäntiä ja kuulee kylän kuulumisia. Lähinnä olen ollut kuunteluoppilaana, kun en paikallisia juttuja niin hyvin tunne.

Muuten Tapion aika kuluu pitkälti omissa oloissa kotipuuhissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Pikkuhiljaa olen kohennellut mökkiä. Pesuhuone on uusittu, sähkökiuas muutettu puukiukaaksi, tapetoitu seiniä, ja viime kesänä kaadettiin valtavaksi kasvanut kuusiaita pois pihaa varjostamasta. Joka vuosi olen tehnyt tai teettänyt jotakin.

– Muutenkin täällä on hyvää tilaa olla ulkona ja puuhastella kaikenlaista, esimerkiksi puun tekoa ja autojen ylläpitolaittelua. Välillä käyn ajelemassa ja asioimassa naapurikunnissakin.

Juttukaverina Tapiolla on kohta 10-vuotias Aada-kissa.

– Kissan kanssa jutellaan paljon, eikä koskaan ole tullut tappelua. Sekin on viihtynyt täällä oikein hyvin, mutta ulos sitä ei voi päästää, kun se on sisäkissaksi oppinut.

Kaupungista Tapio ei ole jäänyt kaipaamaan mitään ihmeempää.

– Aika siellä kului lähinnä työssä käyntiin. Muuten elin aika suppeaa elämää. En ole välittänyt käydä kapakoissa tai ostoskeskuksissa, joten mitään sellaistakaan ei jäänyt ikävä.

– Ne palvelut mitä tarvitsen, olen löytänyt täältä. Hyvä kun täällä on vielä pikkukauppoja, vaikka valitettavasti ne näyttävät vähenevän.

Yksi haitta sentään löytyy Suotuperältäkin – tai oikeastaan lukematon määrä, kun kesä etenee juhannuksen tienoille.

– Itikoita täällä kyllä riittää! Juhannuksen jälkeen alkaa pahin aika. Silloin pitää lähteä muutamaksi viikoksi asuntovaunureissulle. Yleensä menen pohjoisen suuntaan. Posiolla on JHL:n lomapaikka, jossa näkee paljon tuttuja ympäri Suomea.

– Vaunureissuilla aika kuluu toisten karavaanareiden kanssa seurustellessa. Saunominen kuuluu jokaiseen iltaan, minkä päälle istuskellaan kodassa nuotiolla.

Itikoista huolimatta Tapio arvelee, että Haapavesi jää hänen loppusijoituspaikakseen.

– Varmaan tässä mökissä tulee asuttua niin kauan kuin pystyy itse liikkumaan ja kulkemaan. Sitten ehkä pitää katsella jostakin kyliltä asuinpaikka.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä