Paikallisuutiset

Yläkoulun omassa kyselyssä kiusaamiskokemukset vähenivät reippaasti – Myös kiusaamisen muodot olivat ristiriidassa kouluterveyskyselyyn

Tuoreen kyselyn mukaan 1,4 prosenttia yläkoululaisista koki kiusaamista viikoittain tai useammin, kun keväällä 8-9.-luokkalaisille toteutetussa kouluterveyskyselyssä luku oli 9,5 prosenttia. Vastaajista kaksi kolmasosaa oli eri henkilöitä kuin keäällä.
Tuoreen kyselyn mukaan 1,4 prosenttia yläkoululaisista koki kiusaamista viikoittain tai useammin, kun keväällä 8-9.-luokkalaisille toteutetussa kouluterveyskyselyssä luku oli 9,5 prosenttia. Vastaajista kaksi kolmasosaa oli eri henkilöitä kuin keäällä. Kuva: Jukka Tilus

Haapaveden yläkoulun oppilaille on tehty uusi kysely koulukiusaamisesta. Sen mukaan vain 1,4 prosenttia 7.–9. luokkien oppilaista koki kiusaamista viikoittain tai useammin. Luku poikkeaa radikaalisti valtakunnallisen kouluterveyskyselyn tuloksesta. Sen mukaan kiusaamista koki yhtä usein 9,5 prosentt

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä