keskiviikko 22.1.2020 | 18:23
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Haapaveden lukiosta taideopintoihin jatkaneen Susa Pirttisalon ihmiskuvia esillä kirjastolla

SUVI HYTTINEN Haapavesi-lehti
Ma 13.1.2020 klo 13:37

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Haapaveden lukiosta taideopintojen pariin jatkanut Susa Pirttisalo on koonnut Haapaveden kirjastolle näyttelyn "Ihmiskuvia".

Nimensä mukaisesti kaikissa näyttelyn töissä aiheena on ihminen ja ihmisenä oleminen. Mukana on öljyvärimaalauksia, puupiirroksia, tussitöitä sekä veistos. Osaan teoksista malleina ovat toimineet taiteilijan ystävät, osa on mielikuvituksen tuotetta.

Kärsämäeltä kotoisin oleva Susa Pirttisalo on käynyt lukion jälkeen kaksi vuotta Limingan taidekoulua ja jatkaa nyt taideopintoja Kankaanpään ammattikorkeakoulussa. Pääasialliseksi mielenkiinnon kohteikseen hän nimeää tällä hetkellä puupiirroksen sekä kuvanveiston, mutta kertoo välillä myös piirtävänsä ja maalaavansa.

Näyttely on esillä kirjastolla tammikuun loppuun saakka.

"Välimatka" on kolmen puupiirroksen sarja.
Suvi Hyttinen

#