keskiviikko 22.1.2020 | 18:50
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Haapavesi-lehti 10 vuotta sitten: 80-vuotias Eeva Nevala jatkoi karjanpitoa, nuorten notkuminen ABC:llä ärsytti ja Haapavesi-lehti käynnisti laihdutuskilpailun

Haapavesi-lehti
Ke 15.1.2020 klo 05:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Haapavesi-lehden Sillä selevä -palstalla kinasteltiin siitä, saavatko nuoret notkua ABC:lla. Erityistä närkästystä oli herättänyt nuorten tyttöjen meikkaaminen huoltoaseman vessassa.

Maatalous-teemassa oli juttua 80-vuotiaasta Eeva Nevalasta, jonka päivät kuluivat rattoisasti navettahommissa. Pihapiirin pienessä navetassa asusteli kuusi lypsävää, kyyttöjä ja yksi ayrshire. Eeva arveli kyläläisten vähän naureskelevan hänen karjanpidolleen, mutta kertoi lehmien pidosta jäävän viivan alle pientä tuloakin. Yhteiskunta maatalouteen ei enää Nevaloita kannustanut: ikävuosien johdosta peltojen ympäristötuki oli ainoa maataloustuki, jota heille myönnettiin eikä lomittajaakaan ollut mahdollista saada muuten kuin itse maksamalla. Mutta eipä Eeva lomittajaa tarvinnutkaan, kun ei ollut koskaan sairastanut. Ville-puoliso arveli, että mielekäs työ oli yksi syy Eevan hyvään terveyteen.

Haapaveden väkimäärä oli vähentynyt vuoden 2009 aikana liki sadalla. Asukkaita oli vuodenvaihteessa 7397. Kaupunginjohtaja Jouko Luukkonen summasi suuntauksen syiksi keskittymiskehityksen, nuorten muuton ja syntyvyyden laskun. Lama oli vauhdittanut pois muuttoa työn perässä.

Haapavesi-lehti oli käynnistänyt kilpailun, jossa etsittiin Haapaveden parasta painonpudottajaa. Kisaan oli ilmoittautunut 44 hengen porukka. Voittajaksi oli määrä julistaa se, joka karistaa kilojaan prosentuaalisesti eniten 10 viikon aikana. Yksi painonpudottajista oli Sari Leskelä, joka kertoi hakevansa kisasta uutta sysäystä jo syksyllä alkaneeseen laihduttamisprojektiin. Ihannepainoonsa Sari oli lähtenyt pyrkimään yksinkertaisella reseptillä: herkkuja karsimalla ja liikuntaa lisäämällä.

Nuorten Mesta -hanke oli järjestänyt nuorille 30 tunnin mittaisen kotiapukurssin, minkä myötä sai valmiuden työskennellä 4H-yhdistyksen työpalvelussa. Henna Perälä ja Kaisa Erkkilä olivat lähteneet kurssille kesätöiden toivossa sekä oppiakseen käytännön taitoja omaakin elämää varten. Siivoustyön ohella kurssilla oli muun muassa perehdytty asiakaspalveluun ja opeteltu ensiaputaitoja.

#