tiistai 29.9.2020 | 10:35
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Jarmo Viinala kolumnissaan: Työn moninaisuus on kadonnut näkyvistä arjessa

Ti 8.9.2020 klo 20:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Jälleen on noussut keskustelun aiheeksi työpäivän pituus, kun pääministeri linjapuheessaan nosti kuuden tunnin työpäivän tavoitteeksi. Voidaan esittää kysymys, onko meillä varaa yli sadan miljardin ulkomaisen velan aikana lähteä lyhentämään työaikaa.

Samaan aikaan opiskelevat nuoret hakevat opintojensa lopussa paikkoja, missä voisivat tehdä vaadittavat työharjoittelunsa ennen valmistumistaan.

Jo yläasteella opinto-ohjaajan tunnilla käydään läpi eri työ- ja ammattialoja ja luodaan koulussa mielikuvaa siitä, mihin kukin yläasteen päättävä haluaa suunnata. Muistan omien lasten kohdalta kuinka yllättävän pian tämä ammatilliseen koulutuksen valinta on heidän tehtävä. Tätä he tuskailivat ja eivät olleet mielestään vielä valmiita näin äkkiä asiaa päättämään.

Muistan 60-luvulta kuinka pojat toimivat huoltoasemilla bensapoikina. He palveluintoisina tankkasivat autot, pesivät tuulilasit ja jopa tarkastivat auton öljyt. He nauttivat työstään. Silloin linja-autoissa rahastajatytöt perivät maksun matkustajilta iloisesti työtään tehden.

60-luvulla piti lasten itse rakentaa leikkikaluja puusta, mikä oli parasta oppia omatoimiseen tekemiseen ja sai mitä halusi. Tarvittaessa vanhemmilta apua pyytäen, mikä itselle oli liian vaikeaa. Silloin ei ollut rahaa, eikä muovista tehtyjä leikkikaluja hyllyt notkuen kuten nykyään. Oli tyydyttävä vähään ja puu oli mitä sopivin elementti lasten leikkikalujen tekemiseen. Aivan kuten Vaahteramäen Eemelissä.

Näistä ajoista kehityksen pyörä on kulkenut huimaa kyytiä eteenpäin. Perinteinen maatalous ja tiloilla asuvien määrä on kokenut suuren muutoksen. Työ on jossain muualla kodin ulkopuolella, missä käydään hakemassa ansioita perheen elämiseen. Useat työympäristöt ovat verkkoaitojen sisässä, mihin ei ulkopuolisilla ole pääsy mahdollisuutta. Ei ole kuten ennen Pohjolan Maidon aikana, että siellä järjestettiin vierailuja, missä esiteltiin tehdasta ja sen toimintaa.

Oikeastaan vain palvelualojen työt ovat meidän silmien nähtävissä jokapäiväisessä arjessa. Kaupoissa myyjät ovat työn ääressä ja terveydenhoitajat terveyskeskuksissa ja muissa alan laitoksissa.

Työn moninaisuus on kadonnut meidän arjesta. Samalla automaation kehitys on muuttanut merkittävästi töiden tekemistä. Uuteen ammattiin koulutetaan monivuotisella koulutuksella ja sen jälkeen vaaditaan koulu aikana tehtyjen työharjoitteiden jälkeen vielä määräaikainen työharjoittelu, jonka jälkeen opiskelijan katsotaan olevan valmiina kohtaamaan työmarkkinat.

Työn tarjonta vaatii myös yrittäjiä, ammatinharjoittajia, jotka ovat sitä työtä tarjoamassa. Työn tarjonta ei tule itsestään, ellei luo itse itselleen työn, mitä tekee. Sitten tulee vastaan vielä tehdyn työn saavutukset, eli valmiiden tuotteiden markkinointi mihin tuotteet myydään. Luonnollisesti yrittäjäksi ryhtyvän on pitänyt selvittää ennen yrityksen perustamista, onko tuotteille kysyntää.

Perinteisen suomalaisen kesän jälkeen, missä on riittänyt myös lämmintä aikaa välillä sataenkin voimme taas syksyn koittaessa uhkua uutta työ intoa tuleviin koitoksiin. Muistetaan vielä käydä metsässä, sieltä saatavia metsän antimia keräämässä talvea varten. Hyvää syksyä lukijoille.

Jarmo Viinala

Oikeastaan vain palvelualojen työt ovat meidän silmien nähtävissä jokapäiväisessä arjessa.

#