sunnuntai 18.4.2021 | 08:42
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Tukikeskus Rentolan viikonlopputoimintaa ollaan lopettamassa – Syynä vähäiset kävijämäärät

SUVI HYTTINEN
Ke 7.4.2021 klo 15:36 | päivitetty ke 15:38

Pappilantiellä toimivan tukikeskus Rentolan viikonlopputoimintaa esitetään lopetettavaksi. Haapaveden perusturvalautakunta käsittelee ensi tiistaina esitystä, jonka mukaan tukikeskuksen toimintaa tehostetaan maanantaista perjantaihin ja lopetetaan viikonlopuilta.

Rentola on psykiatrisille pitkäaikaissairaille tarkoitettu avohoitoyksikkö, joka tarjoaa asiakkailleen yksilöllisesti suunniteltua päivittäistä tukea. Tavoitteena on turvata asiakkaiden itsenäinen asuminen.

Tällä hetkellä Rentolassa on noin 50 asiakasta. Käynnit tukikeskuksessa ovat vähentyneet viimeisen vuoden aikana muun muassa koronarajoitusten vuoksi. Viikonloppuisin asiakkaita on käynyt noin kaksi päivässä 1–2 tunnin ajan.

Perusturvajohtaja esittää myös, että Rentolan toimintaa kehitetään tehostamalla asiakkaiden kotikuntoutusta ja että tukikeskuksen henkilökunta ryhtyy pitämään terapiakeskusteluja mielenterveysneuvolan asiakkaille.

Mikäli lautakunta hyväksyy esitykset, käynnistää kaupunki tukikeskuksen henkilöstölle yhteistoimintamenettelyn ja kuulemiset.

#